On ollut vaikea kieltäytyä lukuisista keikkapyynnöistä, meillä on loppuunmyyty kaikki loppuvuoden keikat ja kaikki viikonloput on varattuja tammikuuhun asti, tammikuussa lomailemme Miamissa vaikka Amerikkakin on tosi kiva paikka.
Meitä pyydettiin esiintymään erään julkisuudestakin tunnetun julkkiksen polttareihin, vaikka kalenteri oli todella täynnä päätimme perua yhden ravintolakeikan, ravintoloissa on paljon humalaisia ihmisiä jotka ei osaa käyttäytyä.
Polttarit oli järjestetty Salon laitamilla metsän keskellä olevassa hulppeassa luksulukaalissa, talo oli kuuluisan arkkitehdin suunnittelema. Polttarit pidettiin salassa etteivät papparazit ole kuvaamassa näitä yksityisiä juhlia, mekin jouduimme ajamaan monta kiertotita pitkin että saimme harhautettua papparazeja.
Tanssin kosketttavan biisin, Hurtsin Wonderful Life, Hurts on vielä aika tuntematon bändi suomessa. Tulkitsin herkän kappaleen taiteellisesti, sen koreografia on oma suunnittelemani.
Opetimme tietenkin myös morsiammelle joitain helpompia liikesarjoja, morsian olikin oikein hyvä tanssimaan, melkein yhtä hyvä kuin minä. Me jopa keskustelimme mahdollisesta Rolls kiinnityksestä jos hän haluaa kokeilla tätä meidän glamourelämää. Morsian oli pukeutunut todella tyylikkäästi, hänellä oli Dubaista ostettu design-asu, juttelimme paljon Dubain boutiqueista ja clubeista. Polttarivieraat olivat kaikki julkisuuden kermaa, he eivät halunneet tulla kuvatuiksi koska ovat niin kuuluisia.
Lot's of love and kisses to you H & K! js
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti