Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pinkki. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. helmikuuta 2012

My Day


Vuodessa on 365 päivää jolloin on hyvä muistaa ystäviä. Miehiä tulee ja menee (näemmä), mutta ystävät pysyvät. Iloissa ja suruissa he ovat läsnä ja elävät tunteella mukana. Viimeisen vuoden aikana minulle on sattunut ja tapahtunut valtavasti, joten ystävyyssuhteet ovat joutuneet todelliseen testiin. Matkan varrelle ovat jääneet ns. ystävät, jotka ovat parveilleet ympärilläni vain julkisuuden vuoksi ja todellinen lähipiiri on lähentynyt


.

Ystävänpäivään kuuluu vaaleanpunaiset, kimaltelevat koristeet, ruusut, suklaa ja hemmottelu. Se päivähän on siis kuin luotu minulle!! Todellinen prinsesssapäivä, jolloin keräännytään rakkaimpien kanssa viettämään laatuaikaa yhdessä ihanan ruuan ja juoman merkeissä.ml

tiistai 29. marraskuuta 2011

Pinkkiä unelmaa

Minulla ja siskollani on paljon vaatteita, kenkiä ja laukkuja, useita olemme pitäneet vain kerran koska meillä on niitä niin paljon. Joskus aina myymme niitä, yleensä ostamme vaatteet Miamista tai Dubaista, Amerikastakin saa ihan kivoja vaatteita. Glamourkiertueella pukeudun pitkiin iltapukuihin ja muilla keikoilla näyttävämpiin showasuihin.
Huomenna menen taas timanttihoitoon ja vien koirani Pinkin trimmattavaksi ja varmasti ostan Pinkille jonkun ihanan uuden kaulapannan.
Minulta on kyselty paljon meikkivinkkejä, kerron niitä myöhemmin. js

maanantai 17. lokakuuta 2011

Fanit vol. II

Laatikkoon on tullut paljon postia faneilta, kiitos niistä. Paljon myös kysellään koska ollaan taas risteilemässä, varmasti risteillään mutta nyt tämä keikkailu ja esiintyminen hyväntekeväisyystapahtumissa vie kyllä paljon aikaa, jopa SAK, SHY, Ursa ja Vpk on kysynyt minua puhumaan.


Vanhoja fanejakin oli mukana, komea Oskari oli lähtenyt mukaan fanittamaan.

Näin ihanaa fania harvoin näkee, vaatteetkin on ajateltu sävysävyyn asujeni kanssa. Vrt. myös huulipunani sävy poskessa mätsää vaatteisiin. Tämä fani piti myös hellästi huolta koirastani Pinkistä.

Tämä vauhdikas fani sopisi ainakin Hunkseihin. Taisi ollakin...

Näin lämpimästi lähestyi tämä fani, épäilen että tämä oli joku muotisuunnittelija tai ainakin jonkun kuuluisan vaatemerkin edustaja.

Fanit jäivät useasti kertomaan kuinka ovat nähneet Rollsien esityksen monessa paikassa, tämäkin komea fani on kiertänyt useita keikkoja.

Tämä fani halusi nimmarin erikoispaperiin josta se ei haalistu koskaan pois, luulen kyllä että hän tatuoi sen ihoonsa, näitä faneja tiedän muitakin ja kyllä se miehillä on hieno yksityiskohta vartalolla.

Tämä atleetti fani tarjoutui henkivartijakseni, koska Arto ei ollut mukana sitä olisin kyllä tarvinnutkin mutta koska laivalla oli niin paljon faneja niin sovimme että otan häneen yhteyttä myöhemmin. js

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ihanat, ihanat fanit!

Glamour-risteilyllä on paljon faneja, jaoimme käyntikortteja ja fanit haluasivat ottaa kuvia kanssamme. Tässä teillekin ristelyn antia.

Tämä ihana fani oli todella ihana ja tosi rikas.

Nämä ihanat leidit olivät ihanan sähäköitä, vähän niinku minä ja asenne oli ihan niinku julkkiksella pitääkin olla, glamouria.

Tällä komealla fanilla oli pehmeät kädet ja ihanat silmät.

Tämä charmikas fanimme toi mieleen yhden kuuluisan amerikkalaisen näyttelijän.

Tämä komistus osasi myös laulaa, ehkä voisin ajatella levyttää hänen kanssaan jonkun ihanan balladin.

Tämä kiihkeä söpöläinen viihtyi seurassani todella paljon.

Nämä ihanat herrasmiehet ovat seurannut uraani alusta asti.


Tämä ihana fani on ihan synnynnäinen glamour-malli, huomatkaa poseeraus, ei tarvinnut yhtään opettaa, lisäsin vain vähän huulipunaa.

Minulla oli paljon keskusteltavaa faniemme kanssa, turkikset, timantit, muoti ja meikit kiinnostivat naisia. Tämä ihana fani tiesi paljon timanteista.

Tämä fanimme ei halunnut kuvaan muuta kuin kätensä, tämä fani on hyvin tunnettu vaikuttaja joten toivottavasti kaikki ei nyt tunnista kuka tärkeä ihminen tässä on.

Tämä fani oli ihan kuin pikkusiskoni ja myös hän tykkäsi kovasti huulipunasta.


Tämä ihana fani oli kovin kiinnostunut huulipunasta jota käytän, huulipuna on Make up storen Pretty Baby eli kaunis beibi, huulipuna on juuri oikean värinen ja tuo huulet ihanasti esiin. Tämäkin fani sopisi meidän Rolls tanssiryhmään.

Laivalla oli myös virallinen fanikerho, kaikilla oli päässään tälläinen pinkki ruusu, fanit ovat tärkeässä asemassa työelämässä ja he eivät halunneet julkisuuteen joten siksi kuvassa on vain ruusu, näitä faneja oli ainakin 27. js

torstai 13. lokakuuta 2011

Uusi asu


Kävin tänään hakemassa ompelijalta asuni. En ymmärrä miksi suomessa ei myydä kesämekkoja ympäri vuoden. Minäkin olen ainakin kaksi kertaa lähdössä ulkomaille vielä tänä vuonna ja matkalle tarvitaan uusia vaatteita. Minuakin kuvataan joka paikassa ja kunnioittaakseni fanejani minun on pukeuduttava aina uusiin vaatteisiin.

Minä ostan ulkomailta vaatteeni. Suomessa on niin vähän tarjolla minun tyyliäni. Kaikki on vaan mustaa ja peittävää. Minä tarvitsen vaaleanpunaista ja kimaltelevaa, jotta kaikki näkisivät kuinka glamoröösiä minun elämä on. Lapissa myös hanget kimaltelevat ja siksi se sopii minun tyyliini. Siksi minun hääni oli lapissa.

Vaatteiden teettäminen on kallista, mutta ei se mitään. Nytkin minä vain kerroin ompelijalle mitä haluan ja hän ymmärsi heti. Kuukausi meni sen asun tekemiseen, vaikka minun tilaukseni oli tärkein. Nyt kenelläkään ei ole samanlaista hametta. Käytän sitä hametta uudessa musiikkivideossani ja sen jälkeen varmaan monet haluavat samanlaisen. ml

torstai 6. lokakuuta 2011

Myrskyää

Ulkona on kova myrsky, lehdessä sanottiin että se on hirmumyrskyn jälkituulet, aika kylmältä tuntui. Tykkään enemmän kesästä, kesällä on lämmintä ja voi kulkea ihanissa kesäasuissa. Ostan vaatteita paljon ulkomailta, ne on siellä paljon hienompia kuin täällä Suomessa, Suomessa ollaan paljon konsevaattisia pukeutumisessa, ei haluta näyttää muotoja ja käytetään tylsiä värejä, ulkomailla on paljon kimalletta ja hienoja värejä.

Kesällä voi myös ruskettua täällä suomessakin, tänä kesänä vietin paljon aikaa mökillä, meillä on kolme mökkiä. Mökillä voi ottaa aurinkoa koko päivän ilman vaatteita, joskus joku saattaa veneillä ohi mutta vielä ei ole yhtään kuvaa tullut iltapäivälehtiin, kaikki sellaiset kuvat on otettu ammattilaisella mutta nyt kun olen naimisissa niin en enää halua että niitä julkaistaan lehdissä.


Kuva on otettu kesällä, siitä näkee kuinka terveeltä iho näyttää kun se on ruskettunut, ruskettuneella iholla kaikki väritkin näyttää ihanalta, pinkki ja turkoosi on tosi hyvät väri ruskettuneella iholla. Kesällä käytän paljon pinkkiä ja turkoosia luomiväriä, ne tuo seksikkäät silmät hyvin esiin, pinkki huulipunakin näyttää todella hyvältä kun on ruskettunut.

Nyt kääriydyn ihanaan villashaaliin, laitan pörrösukat jalkaan ja kuuntelen myrskyä. Pian tämän kesämisun täytyy päästä ulkomaille lämmittelemään. js