Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kauneuteni salat


Minulta kysellään usein mikä on hehkuvan ihoni salaisuus, sileä ja rypytön iho on osittain tíetenkin geenieni ansiota mutta myös hoidan ihoani laadukkailla tuotteilla. Ja ne tuotteet ovat tässä, ihanat Ortigian tuotteet joita myös monent julkkikset käyttävät.

Sarjassa on toinen toistaan huumaavampia tuoksuja ja hyvää tekeviä öljyjä Monet tunnetut henkilöt käyttävät näitä, itse tutustuin näihin etään kuuluisan amerikkalaisen laulajan kautta. Voin paljastaa että mm. J Lo käyttää näitä.


Ortigia ei saa kuin suurista ja kalliista kaupoista, en ole vielä löytänyt sarjaa suomesta, tuon sitä aina matkoiltani esim. Haroldsilta.


Sarjasta löytyy myös ihania huonetuoksuja, niillä voi loistia erilaisia tunnelmia huoneeseen. Romantiikkaa, tyyneyttä, voimaa tai rauhaa. Arvaatteko mitä minulla kuluu eniten? js

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kauneus ympärilläni

Olen visuaalinen ihminen. Ei riitä, että teen itsestäni mahdollisimman kauniin vaan myös kotini on oltava mahdollisimman harmooninen ympäristö.

Stressi on vaikuttanut muuten niin hyväkuntoiseen ihooni ja jouduin ostamaan uusia kasvojenhoitoaineita. Vietän paljon aikaa kylpyhuoneessani, koska työhöni julkisuuden henkilönä kuuluu aina näyttää huolitellulta. Siksi oli tärkeää, että kylpyhuoneeni pysyisi kauniina ja seesteisenä. Jouduin tekemään paljon kokeiluja ennen kuin löysin oikean väriset aineet, jotka sopivat sekä sisustukseen että iholleni. Projekti oli vaivalloinen, mutta vaivan arvoinen. Nyt minulla on värimaailma, jossa vedenvihreä muistuttaa eksoottisten matkakohteiteni uimarannoista ja kerman valkoinen ylellisyydestä. Fantastisen upeaa!!ml