Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykologia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kotimaista eksotiikkaa


Oli aivan upeaa olla alkuvuodesta ulkomailla! On ihanaa päästä välillä lataamaan akkuja, kun elän muuten niin hektistä elämää.Aina ei valitettavasti ehdi ulkomaille pakoon arkea, koska olen niin suosittu artisti. Haluan miellyttää mahdollisimman paljon fanejani ja siksi taidan ottaa aivan liikaa keikkoja vastaan.   

Viime kesänä vietin aikaa erittäin läheisten ystävieni mökillä saaristossa ja tulen menemään sinne myös ensi kesänä. Aivan ihana paikka!! Mökki on yksinään aivan upealla saarella eikä naapureista tai muista häiriötekijöistä ole tietoakaan. Oli aivan ihanaa huomata, että suomestakin löytyy eksoottisia paikkoja joissa pääsee pakoon paparatseja ja näätiä.

Vastapainoksi glamourin ja luksuksen täyttämälle elämälle minulle tekee hyvää viettää aikaa karuissa olosuhteissa. Voi keskittyä omaan psyykeen ilman häiriötekijöitä. Ihailla suomen luontoa ja miettiä omaa elämää.ml

torstai 9. helmikuuta 2012

Matkamuistot


Lepäillessäni kotona hektisen elämän uuvuttamana katselen usein matkamuistoja joita olen tuonut ympäri maailmaa. Niitä katsellessa on ihanaa muistella menneitä luksusmatkoja ja suunnitella tulevia. Psykologiselle hyvinvoinnilleni on tärkeää, että aina välillä pääsen pois tästä arkisesta aherruksesta. Hemmoteltavaksi luksushotelleihin ja ihastelemaan kansainvälistä elämää.



Shoppailen ulkomailla lähinnä glamourvaatteita, koska suomen tarjonta on niin ankean harmaata ja mustaa. Aina kuitenkin mukaan tarttuu myös jotain kauniita esineitä. Matkoillani en mieti hintoja vaan ostan tavaroita, jotka miellyttävät silmää ja joista tulee hyvä mieli.Ne tuovat sitten iloa kotisuomessakin arjen keskellä.ml