Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

VIP-tilaisuus

 

Saimme yllättävän VIP-kutsun amerikkalaiselta elokuvatähdeltä johon tutustuimme Dubain matkallamme. Meidät lennätetiin yksityiskoneella hänen salaiseen kartanoon. Kartanossa oli marmoriset portaat ja lattiat, kristallikruunuja mitä hienompia ja aivan valtava kokoisia. Suklaalähteissä valui ihanaa samettista suklaata, tuoreita hedelmiä notkui pöydillä ja shampanja virtasi valtoimenaan. 

Olimme hyvin otettuja kutsusta, vaikka siitä toki alustavasti olikin puhetta. Tämä VIP-tilaisuus avasi keskusteluyhteydet elokuvamaailmaan, pohjoismainen vaaleutemme ja kauneus herätti paljon kuhinaa ympärillämme ja saimme paljon käyntikortteja ja pyyntöjä koekuvauksiin. Ajattelin pyytää käsikirjoitukset etukäteen luettavaksi etten suostu menemään mihin vaan pelkän kuuluisuuden vuoksi.

Rooleja oli ainakin toimintaelokuvaan johon haluttiin nuori Birgitte Nielsen, en ole aikaisemmin ajatellut että meitä voitaisiin verrata. Ymmärsin että tämä elokuva saattaisi olla jopa uusi Bond-elokuva, sitä minulle ei vielä paljastettu. Toinen tarjottu elokuva oli herkkä draama jossa laiva haaksirikkoutuu ja vain osa matkustajista pelastuu autiolle saarelle. Tähän elokuvaan on miespäärooliin sovittu  Will Smith.

Mitähän hienoa tämä vuosi tuokaan tullessaan! js






torstai 15. joulukuuta 2011

Syntisen ihanaa


Taanoin olimme Salossa keikalla, löysimme keskustasta ihan pienen herkkuliikkeen, Herkku ja Lahja Murena. Myyjä oli erittäin ammattitaitoinen ja avuliaasti palveli meitä. Tykkään käydä pienissä liikkeissä koska niissä yleensä osataan palvella ja arvostetaan julkkiksen yksityisyyttä.

Ostin tryffelipastaa, tryffeli on erittäin kallista ja sopii hyvin glamourelämän herkkuhetkiin. Liikkeessä oli toinen toistaan ihanempia herkkuja, juustoja, öljyjä, erilaisia glögejä ja kaikkea ihanaa. Ihan kuin olisin ollut Miamin herkkuboutiqueissa.


Tätä suklaata oli pakko ostaa, se suorastaan sulaa suuhun ja on paljon parempaa kuin mitä suomesta saa. Tätä ostan aina ulkomaanmatkoiltanikin ja ihanaa löytää sitä myös suomesta. Sovimmekin kauppiaan kanssa että hän toimittaa suklaata suoraan kotiini ihan milloin vaan. Ajattelinkin tilata sitä heti lisää, se on kiva joululahja rakkaille ystävilleni. js