sunnuntai 8. tammikuuta 2012

VIP-tilaisuus

 

Saimme yllättävän VIP-kutsun amerikkalaiselta elokuvatähdeltä johon tutustuimme Dubain matkallamme. Meidät lennätetiin yksityiskoneella hänen salaiseen kartanoon. Kartanossa oli marmoriset portaat ja lattiat, kristallikruunuja mitä hienompia ja aivan valtava kokoisia. Suklaalähteissä valui ihanaa samettista suklaata, tuoreita hedelmiä notkui pöydillä ja shampanja virtasi valtoimenaan. 

Olimme hyvin otettuja kutsusta, vaikka siitä toki alustavasti olikin puhetta. Tämä VIP-tilaisuus avasi keskusteluyhteydet elokuvamaailmaan, pohjoismainen vaaleutemme ja kauneus herätti paljon kuhinaa ympärillämme ja saimme paljon käyntikortteja ja pyyntöjä koekuvauksiin. Ajattelin pyytää käsikirjoitukset etukäteen luettavaksi etten suostu menemään mihin vaan pelkän kuuluisuuden vuoksi.

Rooleja oli ainakin toimintaelokuvaan johon haluttiin nuori Birgitte Nielsen, en ole aikaisemmin ajatellut että meitä voitaisiin verrata. Ymmärsin että tämä elokuva saattaisi olla jopa uusi Bond-elokuva, sitä minulle ei vielä paljastettu. Toinen tarjottu elokuva oli herkkä draama jossa laiva haaksirikkoutuu ja vain osa matkustajista pelastuu autiolle saarelle. Tähän elokuvaan on miespäärooliin sovittu  Will Smith.

Mitähän hienoa tämä vuosi tuokaan tullessaan! js






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti