torstai 5. tammikuuta 2012

Glamourloma Dubaissa

 
Olipa ihanaa viettää kunnon loma pitkän työputken jälkeen! Koko vuoden on saanut käydä keikoille ihan uupumukseen saakka. Loppuvuoden päätin rauhoittaa omalle psykologiselle hyvinvoinnilleni. Joulu on kuitenkin tärkeä kristillinen juhla ja minä elän kristittyjen arvojen mukaan aina mahdollisuuksien salliessa.

Olin Dubaissa pitkästä aikaa. Siellähän ei joulua juhlita, joten sain keskityttyä joulun henkiseen sanomaan syvemmin kuin suomessa, jossa lahjat ovat tärkeintä. Se on kyllä uskomaton paikka. Vaikka kuinka usein kävisi siellä on aina jotain uutta ja ihmeellistä. Meillä on aina oma luksusauto (yleensä Hummer) ja kuljettaja käytössä. Yksi päivä menee aina kiertoajelun merkeissä. Samalla, kun me tulemme nähdyksi niin me näemme uusimmat muutokset. kuinka kätevää!

 
Dubai sopii erinomaisesti rauhallisen glamourloman viettopaikaksi. Kaikki uudet hotellit ovat aivan uskomattoman hienoja ja ostoskeskuksista löytyy kaikki mahdolliset luksusliikkeet. Ravintoloista saa aivan käsittämättömän eksoottisia ruokia ja juomaksi mitä upeimpia tuoremehuja.
 


Sehän on muslimimaa, joten alkoholia ei saa juoda! Lähtiessäni ajattelin, että ihanaa! Ei viinan tyrkyttäjiä koko ajan ympärillä! Mutta eihän se onnistunut. Siellä on mitä villeimpiä VIP-bileitä salaisissa paikoissa!! Paikalliset, kansainväliset ystäväni, halusivat ihan ehdottomasti esitellä meitä muille ystävilleen juhlissa, joten kohteliaisuudesta isäntiäni kohtaan lähdin aina mukaan. Onneksi menin!! Tutustuin taas mitä karismaattisimpiin miehiin ja sain juoda lempishampanjaani mielin määrin. Suomalaisista baareistahan ei saa samanlaisia luksusjuomia kuin maailmalla.


Nyt hyvin rentoutuneena jaksaa taas uudella tavalla tätä rankkaa, mutta antoisaa arkea. Nähdään keikoilla! Kisses!! ml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti