Keikkataukoa ja ennen kaikkea lunta odotellessa minun täytyy tyytyä selailemaan omaa valokuva-albumia ja muistelemaan menneitä matkoja. Kaikkia niitä rikkaita miehiä ja upeita VIP-juhlia. Ennen kaikkea kaipaan sitä fantastista rusketusta! Suomessa ei voi saada edes kesällä sitä upeaa väriä iholle, jonka eteläisempi aurinko antaa. ml
maanantai 19. joulukuuta 2011
Tulisi jo lunta! Lumi on niin kauniin puhdasta ja kimaltelevaa. Kevyt lumikerros saa rumankin asian kauniiksi. On niin somaa, kun yöllä tulee taksilla kotiin ja täysikuu kimaltelee vastasataneella lumella. Lapissa tietysti revontulet tuovat oman glamourelementin talveen ja siksi haluankin käydä lapissa pari kertaa talven aikana.
Nyt kun vielä on pimeää ja märkää, haluaisin lähteä lomalle jonnekin kauas. Lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Luonnollisesti siellä jossain pitäisi olla myös luksusliikkeitä shoppailua varten ja eksoottisia klubeja kansainvälistä verkostoitumista ajatellen. Aina, kun olen ulkomailla tutustun nopeasti uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Vaikka matkakohde olisi ennestään tuttu, kuten Dubai tai Miami, siitä saa paljon enemmän irti kun liikkuu paikallisten kanssa. He osaavat kertoa missä julkkikset liikkuvat nykyisin ja mitä uusia glamourvaateliikkeitä on avattu.
Keikkataukoa ja ennen kaikkea lunta odotellessa minun täytyy tyytyä selailemaan omaa valokuva-albumia ja muistelemaan menneitä matkoja. Kaikkia niitä rikkaita miehiä ja upeita VIP-juhlia. Ennen kaikkea kaipaan sitä fantastista rusketusta! Suomessa ei voi saada edes kesällä sitä upeaa väriä iholle, jonka eteläisempi aurinko antaa. ml
Keikkataukoa ja ennen kaikkea lunta odotellessa minun täytyy tyytyä selailemaan omaa valokuva-albumia ja muistelemaan menneitä matkoja. Kaikkia niitä rikkaita miehiä ja upeita VIP-juhlia. Ennen kaikkea kaipaan sitä fantastista rusketusta! Suomessa ei voi saada edes kesällä sitä upeaa väriä iholle, jonka eteläisempi aurinko antaa. ml
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti