Nyt lähiaikoina on tapahtunut niin paljon erilaisia asioita minun ympärilläni etten enää itsekään pysy asioiden perässä. Minusta puhutaan ja kirjoitetaan niin paljon pahaa etten kestänyt sitä enää. Halusin päästä rentoutumaan hyvän musiikin merkeissä ilman mitään häiriötekijöitä
.
Pohdimme kauan miten minusta saisi taviksen näköisen ja kovalla työllä se onnistui. Hyvä ystäväni meikkasi minut, jottei ns. oma kädenjälkeni näy. Meikistä tuli todella onnistunut vaikkei minulle laitettu edes irtoripsiä, jaiks! Oli todella alaston olo! Suurin ongelma olivat hiukseni. Nehän ovat tunnetusti pitkät ja tuuheat. Kertakaikkiaan aivan upeat! Letitimme omat hiukseni ja päälle laitoimme tumman peruukin. Sen peruukin olen joskus aikoinaan ostanut Lontoossa. Onneksi sillekin tuli käyttöä, koska se oli todella kallis. Jotta muodonmuutos olisi täydellinen laitoin myös kokomustat vaatteet. Olin siis todella oudon näköinen! Ainoa myönnytys omalle aidolle tyylilleni olivat suuret ranne- ja korvakorut.
Olen niin tunnettu ihminen, että muodonmuutoksen oli oltava valtaisa, mutta se oli vaivan arvoista! Olimme tyttöporukalla katsomassa Poets of the falls- bändiä eikä ketään tuntenut! Saimme olla aivan rauhassa ja fiilistellä hyvän musiikin tahdissa. Ei tarvinnut jännittää koska joku tulee sanomaan jotain rumaa eivätkä paparazzit pyörineet koko ajan ympärillä. Ainoa miinus oli se, että jouduimme hakemaan itse juotavat baaritiskiltä. Mutta se oli sen arvoista. Kerrankin sain rauhassa rentoutua.
Pidetään tämä valepuku meidän välisenä salaisuutena, rakkaat fanini, niin voin käyttää sitä toistekkin. Te tunnistatte minut, mutta näädät eivät. Tämä on meidän yhteinen salaisuus. kisses!! ml
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti