Tämä fani oli joutunut taistelemaan ihan verissäpäin että pääsi kuvaan kanssamme. Faneja oli niin paljon tungeksimassa ympärillämme ettei näistä kuvaushetkistä tahtonut tulla mitään.
Nämä ihanaiset naiset jättivät hakemuksen päästä tanssiryhmäämme, järjestämme varmaan koe-esiintymisen sillä tulokkaita on todella paljon.
Tämä fani oli Amerikasta, Prom Queen. Prom Queen on sellainen amerikkalainen perinne että koulun päätösjuhlassa johon kaikki pukeutuu todella loistokkaasti ja kalliisti, valitaan kaikista suosituin ja parhaiten pukeutunein kuningattareksi, queen tarkoittaa kuningatarta.
Tämä fanimme oli kuulemma Hulkin veli, aika komea vaikka ei ollutkaan sähkömies. Kuva on vähän tärähtännyt kun juuri tuolloin turvamiehet joutuivat tulla auttamaan kun fanit rynnivät ihan väkisin luoksemme.
Tämä fani oli keskeyttänyt Hawajin lomansa kun kuuli että esiinnytään hänen lempiravintolassaan.
Ihanaa että meillä on näin uskollisia faneja <3
Tamä fani olikin ihan ensimmäisenä paikalla, kuulimme että oli ollut jo heti aamulla jonottamassa että pääsee kuvaan kanssamme ja odotus palkittiin.
Nämä ihanat fanit hetket tuovat iloa elämäämme, sitä aina välillä unohtaa miten on siunattu tälläisellä kyvyllä tuottaa ihmisille niin paljon iloa että ne ovat näin vihkiytyneitä ryhmällemme. Kiitos ihanat fanit! js
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti