Onpa ihanaa olla taas taalla henkisessa kodissani!!
Miamista loytyy kaikki mita tallainen kosmopoliitti kuin mina keksii vaan toivoa. Upeita rantoja, komeita (ja rikkaita) miehia, luksuskauppoja, villeja bileita ja tuttuja julkkiksia. Ihanaa, etta maailmasta loytyy turistivapaita, vapaamielisia paikkoja joihin voi lahtea pakoon Suomen ummehtunutta ja kyrailevaa ilmapiiria.
Talla kertaa reissussani ei valitettavasti ollut tarkoituksena lomailu vaan bisnes. ennestaan jo paljon aikaa Miamissa viettaneena, minulla on taalla paljon kontakteja ja ystavia. Kavin neuvottelemassa eraan klubinomistajan (tarkalleen ottaen han omistaa useita julkkisten suosimia klubeja) kanssa Las Vegas-tyylisesta showsta. Ollakseni aivan rehellinen, niin han kuulosti todella kiinnostuneelta ideastani.
Olen jo pitkan aikaa tyostanyt showta, jota voi esittaa samassa paikassa illasta toiseen ja silti uutta seka vanhaa yleisoa riittaa. Olenhan aarettoman muuntaumiskykyinen ja tanssiryhmastani loytyy useita kansainvaliset mitat tayttavia tanssijoita. Saisin vihdoinkin toteuttaa kunnon shown, johon saan kaikki haluamani lavasteet ja valot.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Home, sweet home!
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Pikapyrähdys Suomeen
Sen verran täytyy kotona käydä kääntymässä, että tyhjentää matkalaukun uusista vaatteista, jotta seuraavasta paikasta voi ostaa vielä uudempia :)
Montaa päivää ei kotona ehdi olemaan, kun täytyy vielä Turussakin käydä pyörähtämässä ennen kuin suuri maailma kutsuu taas. Meillä on ollut tapana kerääntyä suurella porukalla juhlistamaan kesän alkua Legendaariselle jokilaivalle. Yleensä tuloksena on suunnaton yleisöryntäys, mutta on perinteitä joista en ole valmis luopumaan lieveilmiöistä huolimatta.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Heja Sverige!
Tutussa ja turvallisessa Ruotsissa on helppo aloittaa "maailmanympäritournee". Tunnustella kansainvälistä ilmapiiriä ja huokaista helpotuksesta, kun ei enää ole ns. nähtävyys. Erään hyvän ystäväni lapsi kastettiin ja minut pyydettiin kummiksi. Ihanaa!! Nyt minulla on taas yksi syy lisää käydä useammin tässä upeassa naapurimaassamme.
On uskomatonta kuinka erilaisia kansat ovat, vaikka välissä on vain pikkuruinen Itämeri. Täällä saan olla paljon vapaammin oma, upea, itseni eikä ketään katso pahasti. Olen useasti miettinyt, että vaikuttaako kuninkaallinen loisto siihen, että ruotsalaiset ovat tottuneempia glamouriin ja jalokivien tuikkeeseen.
Sitä vastoin tiedän aivan varmasti, että Ruotsiin tulee uusin kansainvälinen muoti ennen Suomea. Ei niin, että seuraisin orjallisesti päivän muotia, mutta onhan se mukavaa, kun pystyy hankkimaan vaatteita sekä asusteita tietäen, että samat tavarat löytyvät Suomen kaupoista vasta seuraavana vuonna. ml

![]() |
| En malttanut olla poseeraamatta uusimmassa leningissäni ystäväni puutarhassa. |
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Hengähdystauko
Ihanaa istuskella kotipihalla, meren äärellä, auringon hiljalleen vaipuessa horisontin taakse ja kirjoittaa teille, rakkaat lukijani, kuulumisiani. Minulla on tiedossa lähitulevaisuudessa muutama ulkomaanmatka, joten nyt kun vielä pystyy niin täytyy levätä ja nauttia tästä rauhasta.
Vaikka lähdenkin ulkomaille kesken tämän kotimaisen lämpöisen ihanuuden, niin en osaa olla pahoillani. Tiedossa on taas upeita kokemuksia ja uusia mahdollisuuksia. Ihanaa päästä shoppailemaan tuttuihin luksuspuoteihin eikä tarvitse turvautua nettikauppoihin. Ennen kaikkea odotan, että pääsen tapaamaan taas kansainvälisiä ystäviäni.
Näiden vuosien aikana, paljon matkustaneena, minulle on muodostunut todella laaja, kosmopoliittinen ystäväpiiri, mutta valitettavasti tapaan heitä aivan liian harvoin . Ymmärrettävistä syistä heillä ei ole juurikaan asiaa tänne peräpohjolaan, joten tapaamisemme ovat minun matkustelun varassa. Ja tunnetustihan minulla on niin paljon keikkaa, että en pääse lähtemään ollenkaan niin usein kuin haluaisin. ml

perjantai 1. kesäkuuta 2012
Toukokuun fanikuva
Fanimme Juha on bongannut meidät vapun juhlinnasta. Juhalle lähtee meidän virallinen fanikuva allakirjoitettuna. Ihanaa Juha, nähdään taas keikoilla. js
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Pieniä paloja arjestani
Kaikki aina ajattelevat että kaikki sisustukseni on pelkkää blingblingiä, vaihdan sisustustani melko usein koska seuraan muotitrenfejä myös sisustamisessa. Ostin viime promomatkaltani Canadaan nämä suloiset jakkarat ja nyt olen huomannut että niitä vasta alkaa tulemaan Eurooppaan. Minulla on selvästi hyvä vainu kaikesta trendikkäistä asioista muodin ja sisustamisen suhteen. Minua on todella usein pyydetty sisustamaan ystävieni asuntoja mutta kun en ehdi kaikkia tekemään niin olen päättänyt etten tee kenellekkään koska sitten joutuisin laittamaan ystäväni paremmuusjärjestykseen ja en halua kertoa heille mikä se olisi.
Kävimme kerran myös Kap Verdellä, tämä lamppu on tehty siellä pesivästä äärettömän harvinaisen linnun kuin Canan as Tuczu jolle en löytänyt vielä suomenkielistä käännöstä eli niin harvinaisen linnun sulista se on tehty. Olen kovin onnekas kun minulle tarjotaan mahdollisuus löytää näitä kerran elämässä tuotteita.
Makuuhuoneeni on siis parhaillaan kovin vaalea ja utuinen, kesäksi ajattelin tuoda sinne pirteitä kesän värejä kuten pinkkiä ja oranssia. js
lauantai 19. toukokuuta 2012
Maassa maan tavalla
Minulla on tapana syödä ja juoda maassa maan tavalla. On
tärkeää olla avoin uusille asioille ja imeä vaikutteita muista
kulttuureista. Itse olen matkustellut
ulkomailla niin paljon, että osaan käyttäytyä sivistyneesti aina ja kaikkialla.
Onneksi puhun niin sujuvaa miamia, että en joudu häpeämään muiden suomalaisten
örvellyksiä, koska minua luullaan usein amerikkalaiseksi.
Viime vuonna matkustelin paljon täällä kotisuomessakin. Oli
niin upean kuuma ja aurinkoinen kesä ettei täältä malttanut lähteä pois.
Varsinkin saaristo teki minuun suuren vaikutuksen. Pidimme rapuillan erittäin
hyvän ystäväni luona ja hämmästyin kuinka paljon erilaisia mereneläviä saadaan
suomen lähivesistä. Ihanaa, ettei aina tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain
uutta ja eksoottista.ml
torstai 10. toukokuuta 2012
Turun ihanat fanit
Ihanaa kun joka kaupungissa on niin paljon faneja, niin Turussakin. Turussahan on todella paljon meidän faneja, tietääkseni siellä on jopa ihan oma fanikerhokin.
Faneilla on usein jotain samanlaista mitä minulla on, joskus ne on vaatteet, joskus kengät tai aurinkolasit. Ihanaa että fanit seuraavat tiiviisti elämääni ja eläytyvät siihen.
Faneilla on usein jotain samanlaista mitä minulla on, joskus ne on vaatteet, joskus kengät tai aurinkolasit. Ihanaa että fanit seuraavat tiiviisti elämääni ja eläytyvät siihen.
Tämä pitkäaikainen fani on tuntenut minut jo urani alusta, hänellä on suuri leikekirja kaikista mitä minusta on kirjoitettu mediassa.
Tämä uskollinen fanimme on taasen kerännyt kaikki mitä on olemassa sähköisessä muodossa, videot, tv-esiintymiset, youtupe-klipit ja kaikki. Olemmekin suunnitelleet näiden fanien kanssa että kirjoitamme elämänkerran tässä kohta puolin, sisältöä ainakin löytyy.
Nämä fanit olivat ihan uusia mutta sitäkin innokkaampia, juttelimme kauneusasioista pitkän tovin ja anooin heille sisäpiiritietoa tulevista projekteistamme. js
maanantai 7. toukokuuta 2012
Huhtikuun fanikuva
Salaperäinen fanimme on napannut tämän kuvan keikaltamme, jostain syystä aina erotumme muista asiakkaista vaikka koitamme olla huomaamattomia. Laitatko nimim. "My Dreamrolls" osoitteen tulemaan niin voimme lähettää sinulle pienen muiston meistä.
Kisses to U mystery man and keep on dreaming. js
perjantai 4. toukokuuta 2012
Taiteilijan taustatyö
Olen käynyt keikoilla mitä erilaisimmissa paikoissa, pienistä yksityistilaisuuksista suuriin yökerhoesiintymisiin. Erilaiset olosuhteet vaativat erilaisia koreografioita ja siksi minulla ja tanssiryhmällä on useita tanssikuvioita moniin eri kappaleisiin. Onhan aivan eri asia esiintyä pienellä estradilla tai suurella areenalla.
Harjoittelemme tasaisin väliajoin uusia kuvioita ja hiomme vanhoja. Koen, että velvollisuuteni fanejani kohtaan on kehittyä ja ottaa uusia asioita mukaan esityksiin. Jotkut tosifaneista käyvät useilla keikoilla vuoden aikana ja varsinkin heille haluan tarjota yllätyksiä vaikka uuden tanssikuvion muodossa.
Ennen kuin uusi koreografia pääsee esiintymislavalle saakka, niin sitä on harjoiteltu kauan. Ensin suunnittelen ja treenaan yksinäni uudet kuviot ja vasta sitten esittelen ne muulle tanssiryhmälle ja silloin harjoittelu alkaa taas alusta. Milloinkaan en ole julkisesti esittänyt keskeneräistä settiä vaan kaikki on aina loppuun saakka ajateltu ja harjoiteltu. ml

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)