Vaikka minulla on paljon yksityiskeikkaa niin suurin osaa esiintymisistäni tapahtuu yökerhoissa. Se ei silti tarkoita ettenkö viihtyisi myös vapaa-ajallani kyseisissä paikoissa, varsinkin jos esiintymässä on joku lempiartisteistani.
Kuva on otettu Turussa eräässä laadukkaassa yökerhossa, jossa oli esiintymässä todellinen bilebändi. Oli upeaa huomata, että koko bändi oli panostanut ulkoasuun mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys suomalaisten ammattiesiintyjien kohdalla. Aivan liian usein näkee miehiä lavalla risaisissa farkuissa ja kulahtaneessa t-paidassa, vaikka esityksen pitäisi olla kaikille aisteille miellyttävä kokemus. Niin kuin esimerkikisi minulla.
Ovatkohan pojat käyneet vakoilemassa minun keikalla miten pukeudutaan näyttävästi??? ml
maanantai 30. heinäkuuta 2012
torstai 12. heinäkuuta 2012
Pieni irtiotto
Suomi on liian pieni maa kestämään erilaisuutta, olen liian eksoottinen, ihmiset selvästi purkavat viattomiin julkisuuden henkilöihin pahan olonsa. Lähdin purkamaan stressiä Caribialle, ihanat syvät, kirkkaat vedet, hyvä ruoka ja raikkaat juomat. Hiljennyin miettimään näillä ihanilla loputtomilla hiekkarannoilla, rentouduin lempeissä aalloissa ja nyt olen jälleen vahvempi kuin uskoinkaan. js
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Raskas paluu kotiin
Sekoilua keikkakalenterissa, kadonneita dokumentteja, karvavauva lääkekuurilla, töistään luistanut puutarhuri, rikkoutunut kamera.. loputtomiin ongelmia.
Aina välillä on vaan pakko istua, hengähtää ja siemailla laatushampanjaa jonka olen saanut eräältä ihailijaltani. ml
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Kesäkuun fanikuva
Palomiesfanimme bongasi meidät promokeikalta erään laadukkaan ja tunnetun yrityksen luksutuoteryhmän lanseerauspäiviltä, ihmettelimmekin kun paloauto ajoi ainakin neljä kertaa ohi. Fanimme haluaa pysyä nimettömänä koska hänellä on tyttöystävä ja hän voisi olla liian mustasukkainen. Laitoimme palomiesfanillemme VIP-lipun seuraavalle keikallemme sinne suuntaan. Kisses to u!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)